Osaamisperustainen eli taitopohjainen CV
Kirjoittaja Johanna Puustinen, Sisällöntuottaja • Viimeksi päivitetty 2. syyskuuta 2024

Mikä on osaamisperustainen eli taitopohjainen CV?

Tavallinen CV keskittyy antamaan kroonisen katsauksen työ- ja koulutushistoriaasi sekä osaamiseesi, mutta osaamisperustainen CV puolestaan sopii erityisen hyvin työnhakijoille, joilla on työhistoriassa aukko tai ovat vaihtamassa alaa. Osaamisperustainen eli taitopohjainen ansioluettelo nimittäin keskittyy nostamaan esiin arvokkaimman osaamisesi ja saavutuksesi ja tätä kautta myymään asiantuntijuuttasi oman alasi osaajana. Koska työhistorian aikajana ei nouse heti alkuun esille osaamisperustaisessa CV:ssä, esimerkiksi viimeaikaisen työkokemuksen puute jää vähemmälle huomiolle. Taitopohjainen CV sopii hyvin myös nuorelle työnhakijalle.

Aloita tästä

Koska työhistorian aikajana ei nouse heti alkuun esille osaamisperustaisessa CV:ssä, esimerkiksi viimeaikaisen työkokemuksen puute jää vähemmälle huomiolle. Taitopohjainen CV sopii hyvin myös nuorelle työnhakijalle.

Milloin osaamispohjainen CV voi olla hyödyllinen? 

Tyypillisen CV:n rakenne on melko vakiintunut ja se noudattaa normaalisti käänteisesti kronologista järjestystä, eli tuorein työkokemus ylimpänä, ja myös työkokemuksen jälkeen useimmiten tuleva koulutus tuoreimmasta vanhimpaan. Monessa tapauksessa tämä järjestys onkin sopiva, sillä hakijan työkokemus nousee tällöin CV:n kärkeen ja koska moni työnantaja peräänkuuluttaa aiempaa työkokemusta, on tämä myös työnantajan näkökulmasta hyvä tapa järjestellä CV:ssä olevat tiedot. 

Tämä perinteinen järjestys ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto silloin, kun työnhakijalla on kokemusta, mutta on esimerkiksi viime vuodet ollut kotona perhevapailla tai muutoin työelämän ulkopuolella. Sama koskee vastavalmistuneita osaajia, tai työnhakijoita jotka ovat vaihtamassa alaa. Työhistoriassa olevalla aukolla on yllättävän suuri merkitys sille, kuinka todennäköisesti hakija herättää työnantajan kiinnostuksen: erään kyselyn mukaan CV:ssä oleva aukko tarkoittaa 45 % pienempiä mahdollisuuksia päästä työnhaussa jatkoon (1). On siis ymmärrettävää, että joissakin tilanteissa on tärkeää nostaa mahdollisen työkokemuksen, koulutuksen, vapaaehtoistyön tai muulla tapaa karttunut osaaminen CV:n kärkeen. 

Esimerkiksi harrastuksena alkanut sosiaalisen median sisällön tuottaminen kehittää paljon osaamista ja taitoja, joista mahdolliset työnantajat ovat kiinnostuneita haettaessa vaikkapa sosiaalisen median sisällöntuottajan paikkaa, vaikka henkilö olisikin työskennellyt aivan eri tyyppisten tehtävien parissa, tai kouluttautunut toiselle alalle. Toinen hyvä esimerkki on ammattiliiton luottamustoimessa toiminen, mikä on usein toivottu tausta ammattiliiton palkkalistoilla työskentelevien asiantuntijoiden kohdalla. Molemmissa esimerkeissä osaamista on kertynyt muulla tapaa kuin normaalin päivätyön puitteissa, ja tällöin osaamista voi nostaa esille ennen työkokemusta. 

Mikäli olet vastavalmistunut tai opiskelija, myös sinulla on arvokasta osaamista vaikka sinulla ei olisi työkokemusta. Tätä osaamista on siis tärkeää korostaa CV:ssä kun olet hakemassa työpaikkaa. Osaamista voi kartuttaa opintojen kautta, vapaa-ajan puitteissa tai esimerkiksi erilaisten luottamustoimien tai vapaaehtoistyön kautta. 

Osaamispohjaisen CV:n heikkoutena on se, että kyseinen CV-tyyppi ei ole kovin yleinen, ja etenkin rekrytoijat ovat tottuneet ansioluetteloiden tiettyyn järjestykseen ja löytämään haluamansa tiedot asiakirjasta nopeasti. On siis tärkeää, että kiinnität huomiota osaamispohjaisen CV:n selkeyteen, jotta vastaanottaja löytää tiedot vaivatta. 

Osaamispohjainen CV sopii hyvin opiskelijoille, vastavalmistuneille ja uraa vaihtaneille, sillä se vie huomion siihen mitä sinulla on tarjota, ei siihen mitä sinulta mahdollisesti puuttuu.

Näin tehdään osaamisperustainen CV

Osaamisperustaisen CV:n lähtökohta on tietynlainen asiantuntijarooli, eli sen luominen on tärkeää aloittaa päättämällä millaista profiilia alat itsellesi rakentamaan osaamisperustaisen CV:n avulla. Osaamisperustaista CV:tä luodessa kannattaa tutustua joukkoon kiinnostavia työpaikkailmoituksia ja kiinnittää huomiota millaista osaamista niissä peräänkuulutetaan ja mitä muita ominaisuuksia hakijoilta toivotaan. Valtaosa työnantajista toivoo hakijoilta työkokemusta, mutta viime kädessä osaaminen on kuitenkin ratkaiseva tekijä itse rekrytointiprosessissa (2).

Ensimmäinen ansioluettelossa oleva osio on luonnollisesti yhteystiedot. Tämä osio vaatii vähän esittelyjä. Osaamisperustaisessa CV:ssä perusyhteystietojen lisäksi on usein paikallaan lisätä linkki omaan portfolioon tai vaikkapa Linkedin-profiiliin, missä on ansioluetteloa enemmän tilaa kertoa vaikkapa suoritetuista kursseista, tai tuoda esille työnäytteitä. 

Henkilökohtainen profiili eli tiivistelmä on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa CV:ssä viime vuosina ja syystäkin: se on mainio tapa kiinnittää lukijan huomio ja vakuuttaa jo heti alkuun siitä, että olet pätevä ja kiinnostava hakija avointa työpaikkaa varten. Hyvin kirjoitettu profiili kertoo kuka olet, mitä osaat, mitä voit työnantajalle tarjota ja minne olet urasi puitteissa menossa. 

Osaaminen eli taidot on luonnollisesti osaamisperustaisen CV:n tärkein osio, ja tähän osioon kannattaa siis panostaa. Kun sinulla on mielessäsi selkeä profiili, jollaisena haluat osaamistasi myydä, on helpompaa alkaa kertomaan osaamisestasi. Sen sijaan, että listaisit suuren määrän osaamista, valitse 4-8 keskeisintä osaamisaluetta ja kerro muutamalla sanalla esimerkiksi siitä, missä olet osaamista kartuttanut, millaisia tuloksia sinulla on tähän osaamisalueeseen liittyen sekä mahdolliset kurssit. 

Kurssit ja sertifioinnit voi ottaaa mukaan myös erillisenä osiona. Moni vastavalmistunut tai työelämän ulkopuolella oleva henkilö suorittaa nettikursseja kehittääkseen työelämässä vaadittavaa osaamista, esimerkiksi tietynlaisten tietojärjestelmien tai teknologioiden hallintaan liittyen. Vaikkapa asiakkuuksienhallintajärjestelmien eli CRM-järjestelmien osaaminen on monessa kaupallisessa ja markkinoinnin työssä edellytys, ja järjestelmien kehittäjät tarjoavat useimmiten suuren määrän erilaisia kursseja maksutta, joten osaamista näiden käytöstä voi kehittää vaikka et olisi käyttänyt kyseistä järjestelmää työelämässä. 

Työkokemus-osiossa on hyvä olla mukana työsuhteen perustiedot eli titteli, työnantajan nimi, työsuhteen kesto sekä keskeiset työtehtävät. Tämän lisäksi voit korostaa millaista osaamista työssä menestyminen on vaatinut sekä toisaalta mitä taitoja työ on kehittänyt. Tuot tällöin enemmän osaamisnäkökulmaa myös aiempaan työhistoriaasi.  

Koulutus-osiossa on tärkeää olla mukana koulutuksen tiedot ja lisäksi voit nostaa esille mitä hakemaasi työtehtävään liittyvää osaamista olet kartuttanut koulutuksen puitteissa. Mikäli olet esimerkiksi tehnyt lopputyösi tietylle yritykselle tai toimialaan liittyen, voit mainita mitä alakohtaista osaamista sinulla on tämän kautta. 

Vapaaehtois- ja luottamustehtävien kohdalla on myös tärkeää korostaa itse kokemuksen lisäksi mitä osaamista tai taitoja tehtävä on kehittänyt. Esimerkiksi opiskelijakunnan rahastonhoitajana toimiminen on voinut opettaa sinulle käytännön kirjanpidon taitoa, ostotoiminnan perusteita sekä talouden suunnittelua. Tämä osaaminen on varsin arvokasta kun olet hakemassa talouteen tai rahoitukseen liittyvää työpaikkaa. 

Henkilökohtaiset vahvuudet. Monessa työpaikkailmoituksessa listataan millaisia ominaisuuksia hakijoilta toivotaan, ja mikäli ilmoituksessa mainitaan, että rekrytointiprosessissa painotetaan henkilökohtaisia ominaisuuksia, tämä on tärkeä signaali siitä, että sinun kannattaa tuoda esille omia vahvuuksiasi CV:ssä. Vahvuudet CV:ssä voi nostaa esille myös vaikkapa taitojen jälkeen, etenkin mikäli sinulla ei ole työkokemusta. 

Kuinka korostaa osaamista työkokemuksen yhteydessä

Kun olet hakemassa työpaikkaa osaamisperustaisen CV:n avulla, on luontevaa että työkokemus on mukana omana osionaan. Työhistoria listataan käänteisesti kronologisessa järjestyksessä, eli viimeisin työkokemus ylimpänä. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mikäli sinulla on yli 10-15 vuotta työkokemusta, voit jättää vanhemman työhistorian CV:stä pois tai ainakin vähemmälle huomiolle.

Työkokemuksen yhteydessä on hyvä korostaa itse työtehtävien lisäksi saavutuksia, työssä vaadittavaa osaamista ja lisäksi lyhyesti kerrottava itse roolista organisaation kontekstissa.

Esimerkki 1:

Markkinointikoordinaattori
Autokorjaamo QuickFix Oy, Vantaa
Helmikuu 2022 -

Olen vuodesta 2022 lähtien työskennellyt osana 5 hengen markkinointitiimiä ja vastannut 12 toimipaikkaa kattavan autokorjaamoketjun sosiaalisen median markkinoinnista. Työtehtäviini kuuluu sosiaalisen median profiilien sisältökalenterin suunnittelu, sisältöjen toteuttaminen yhdessä muun markkinointitiimin ja korjaamojen päälliköiden kanssa, asiakashaastattelujen teko, sisältöjen julkaisu, some-kanavien analyysityökalujen käyttö ja some-näkyvyyden raportointi yrityksen johdolle.

Työn kannalta keskeinen osaaminen:

  • Adoben Creative Suite -pakke videotuotantoa ja kuvankäsittelyä varten. Olen tuottanut viikoittain 2-3 videosisältöä some-kanaviin Adoben työkaluja käyttäen.
  • Sprout Social -analyysityökalu ja Hubspot CRM-järjestelmä. Hubspotin Social Media Marketing -sertifiointi.
  • Microsoft Planner -työkalun käyttö sosiaalisen median sisältöjen suunnitteluun. 
  • Google Analytics 4 -osaaminen verkkosivujen ja sosiaalisen median käyttäjäanalyysin tekemiseen. Sertifioitu Google Analytics 4 -osaaja. 

Esimerkki 2:

Kirjanpitäjä
Kirjanpitotoimisto Numerot Järjestykseen Oy
Espoo
Tammikuu 2009 -

Olen työskennellyt kirjanpitäjänä pienyritysten kirjanpitoon ja taloudenhallintoon erikoistuneessa kirjanpitototoimistossa, missä vastuullani on lähes 90 asiakasta. Asiakkaiden liikevaihto on 0,1-11,3 miljoonaa euroa ja valtaosa asiakkaista on palveluntarjoajia, jotka työllistävät 0-25 henkilöä. Vastuullani on ollut asiakkaiden kirjanpidon, palkanlaskennan, tilinpäätöksen ja veroneuvonnan lisäksi asiakassuhteiden kehitys ja uusasiakashankinta. 

Työssä vaadittava keskeinen osaaminen: 

  • Kirjanpito, kattaen kirjanpitoon liittyvä asiakasneuvonta, lakien tunteminen ja vastuu asiakkaan kirjanpidon toimittamisesta. 
  • Palkanlaskenta. Koko palkkahallinnon prosessien osaaminen työsopimusten hallinnasta jatkuvaan palkanmaksuun, työsuhde-edut, verotus ja esimerkiksi vanhempainvapaisiin liittyvät prosessit ja säännöt.
  • Kirjanpito-ohjelmat: Xledger, Visma ja Fivaldi. Pyrin aina osallistumaan järjestelmien uusien versioiden julkaisusta kertoviin webinaareihin pysyäkseni ajan tasalla viimeisimmistä toiminnoista. 
  • Asiakassuhteiden ylläpitäminen ja uusasiakashankinta. Hallitsen koko asiakassuhteen elinkaaren asiakashankinnasta asiakassuhteen kehittämiseen asiakkaan liiketoiminnan muuttuessa ja kasvaessa. Alkuperäisistä asiakkaistani 95 % on edelleen asiakkaitani, ja olen lisäksi hankkinut keskimäärin 8 uutta asiakasta joka vuosi. 

Vinkki:

Mikäli olet hakemassa työpaikkaa oltuasi pidempään työelämän ulkopuolella vaikka perhevapaiden takia, osaamisperustainen CV on hyvä työkalu oman osaamisen korostamiseen. Osaamisen vahvuutta ja tuoreutta voi korostaa suorittamalla erilaisia kursseja, vaikka ne olisivatkin pieniä verkkokursseja. Vanhempikin osaaminen on useimmiten mahdollista päivittää, joten hoida osaamistasi ennen kuin alat hakemaan työpaikkoja, sillä se kasvattaa mahdollisuuksiasi päästä takaisin työelämään ja mieluisten tehtävien pariin.

Kuinka räätälöidä osaamisperustainen CV eri työpaikkoja varten

Osaamisperustaisen CV:n tehtävä on aina antaa sinusta kuva tietyn alan asiantuntijana, olipa kyseessä kirjanpitäjä, kulttuurialan ammattilainen tai barista. Kaikkiin näihin työpaikkoihin vaaditaan erityistä osaamista, joka on todennäköisesti eritelty jo työpaikkailmoituksessa. Jokainen työpaikka vaatimuksineen on uniikki, joten tämän vuoksi on tärkeää että myös hakemuksesi on aina räätälöity tiettyä työpaikkaa varten. Työnhaussa ratkaisee se, kuka onnistuu kohdentamaan hakemuksensa parhaiten, ei se kuka lähettää eniten hakemuksia. 

Työnhaussa CV:n räätälöinnillä tarkoitetaan sitä, että ansioluettelo heijastaa työlle asetettuja vaatimuksia ja esimerkiksi hakijalta toivottuja henkilökohtaisia ominaisuuksia. Vaikka olisit oman alasi huippuosaaja, voi työpaikkakutsu jäädä saamatta mikäli korostat vääriä asioita. 

Kun alat kirjoittamaan CV:tä, kiinnitä huomiota työpaikkailmoituksen tekstiin ja mitä työnantaja oikeasti on hakemassa. Työpaikkailmoituksessa voidaan mainita esimerkiksi että “kasvavan kysynnän vuoksi olemme nyt hakemassa asiakaspalvelutiimiimme myynnin osaavaa, kokenutta asiakaspalvelijaa”. Tämä kertoo, että asiakasyritys todennäköisesti arvostaa sitä, että hakija on aiemmin työskennellyt organisaatiossa, joka on kasvanut - käytännössä tämä tarkoittaa usein muutoksia työskentelytapoihin, työyhteisöön ja joskus myös työtehtäviin - ja on sen verran kokenut, että pystyy kääntämään asiakaspalvelutilanteet lisämyynniksi. Hakijan on siis korostettava osaamista, saavutuksia ja työkokemusta juuri näihin seikkoihin liittyen. 

Työnantajat toivovat joskus osaamista esimerkiksi tietynlaisten ohjelmistojen tai teknologioiden käytöstä, ja tällöin voi tuntua siltä, että CV:n tekeminen on kuin tikanheittoa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan voit hyvi soittaa työnantajalle ja kysyä vaikkapa mikä CRM-järjestelmä heillä on käytössä, tai mitä kirjanpitojärjestelmää he ovat ottamassa käyttöön, mikäli tähän viitataan työpaikkailmoituksessa. Voit tällöin ottaa CV:ssäsi esille osaamasi CRM-järjestelmät ja eritellä työnantajan käytössä olevan järjestelmän osaaminen. 

Muista, että kaikki osaaminen ei ole aina relevanttia. Kun keskityt muutamaan keskeiseen osaamisalueeseen jotka ovat linjassa työnantajan toivomusten kanssa ja niitä täydentäviä taitoja, kasvatat mahdollisuuksiasi päästä työhaastatteluun. 

Vältä näitä virheitä osaamisperustaisessa CV:ssä

Kun teet osaamisperustaista CV:tä, on hyvä olla tietoinen tyypillisistä virheistä tämän CV-tyypin kanssa ja tätä kautta osata välttää näitä mokia:

  • Liian laaja osaaminen ollakseen totta. Mikäli luettelet CV:ssä valtavat määrät eri osaamisen alueita, voi työnantajalla herätä epäilys siitä, että et oikeastaan osaa tunnistaa keskeisimpiä osaamisen alueita. Eli pyri rajoittamaan osaaminen korkeintaan 10 eri kohtaan. 
  • Luettelet osaamisesi listana ilman lisätietoja. Etenkin mikäli sinulla ei ole vastaavista työtehtävistä aiempaa kokemusta, on tärkeää että avaat muutamalla tavalla osaamisesi taustaa ja esimerkiksi kerrot minkä tasoista osaamisesi on. Voi olla, että olet aiemmin työskennellyt eläinklinikalla ja harrastuksena aloittanut sosiaalisen median sisällöntuotannon, josta haluat itsellesi nyt uuden ammatin. Tässä kyseisessä esimerkissä on tärkeää kertoa alanvaihtajana mistä osaamisesi on kotoisin, eli esimerkiksi että olet harrastanut some-päivittämistä ja sen kautta oppinut tuottamaan kuva- ja videosisältöjä sekä rakentamaan kasvavaa seuraajajoukkoa. 
  • Vääränlainen osaaminen. Lue tarkkaan mitä työpaikkailmoituksessa sanotaan. Älä esimerkiksi painota esihenkilöosaamista, mikäli työpaikkaillmoituksessa ei edes rivien välissä sanota, että kyseisessä tehtävässä on mahdollisuus kehittyä tiiminvetäjän rooliin tai muhuun esihenkilörooliin. 

Näin onnistut osaamisperustaisen CV:n kanssa

Osaamis- eli taitoperustainen CV on mainio vaihtoehto työnhakijalle, joka on vasta aloittamassa työuraansa, vaihtamassa alaa tai palaamassa työelämään tauon jälkeen. Osaamisperustainen CV nimittäin nostaa osaamisen kärkeen, jolloin mahdollisesti puuttuva työkokemus ei pistä CV:stä heti silmään. 

Osaamisperustaisen CV:n tekeminen on helppoa etenkin kun käytössäsi on valmiita CV-mallipohjat. CVwizardin mallipohjat on kehitetty siten, että voit vaihtaa CV:n eri osioiden paikkaa yhdellä klikkauksella, ja myös uusien osioiden lisääminen tai poistaminen on yhtä nopeaa. Nämä joustavat mallipohjat on kehitetty rekrytoinnin ammattilaisten toimesta, ja niiden avulla sinun on helppoa antaa hetkessä positiivinen ensivaikutelma. Mallipohjien joustavuus sopii hyvin osaamispohjaisen CV:n tekemiseen, sillä sinun ei tarvitse alkaa luomaan ansioluettelon rakennetta alusta asti itse. 

Lähteet:

(1) Allen associates: How to inquire about CV gaps in interview

(2) Inhunt: Koulutus, työkokemus vai osaaminen – mikä ratkaisee?

Jaa kautta:
Johanna Puustinen
Johanna Puustinen
Sisällöntuottaja
Johanna Puustinen on työelämään ja uraan intohimoisesti suhtautuva toimittajataustainen sisällöntuottaja, joka haluaa jakamalla omia kokemuksiaan ja parhaita käytäntöjä auttaa muita oikealle uralle ja unelmien työpaikkaan.

Anna hyvä ensivaikutelma CV:n avulla

Luo ammattimainen CV nopeasti ja helposti.

Aloita tästä